20111005

Sopivasti överi

Päässäni on ollut suuri hinku tehdä kynnet jotka ovat överit, mutta silti käytettävät. Halusin myös jatkaa uusien lakkojeni kokeilua ja päädyin harmaaseen, mutta lopultahan sainkin sen näyttämään hopealle, joka olikin hyvä pohja överille.
     Pohjalle lakkasin Evelinen 605 (harmaa), jonka päälle Evelinen 269 (valkoinen 'taikalakka') joka muutti harmaan ihanaksi hopeaksi ja tottahan toki koska harmaan lisäksi uutuutena lakkalaatikkooni tuli MNY:n 653 (hopea hilelakka) päädyin sitäkin vielä lisäämään (ei vaikuttanut melkein mitenkään, koska kynnet oli jo hopeat täynnä kiiltoa). Koristeluissa päädyin käyttämään 2mm sekä isoja(5mm?) kirkkaita strasseja ja kultaista ketjua ja kynsiteippiä. Näitä käytettyäni en uskaltanut lisätä niitä enempää, jottei sopiva muuttuisi yli vedetyksi ja tunkkaiseksi, mutta vielä ei ollut tarpeeksi kaikkea. Valkoiset pisteet oli sopivan rauhallinen valinta ja ne päätyikin punomaan nämä toisistaan eroavat kynnet kokonaisuudeksi.



Näitä kynsiä oli erittäin vaikeaa kuvata, todellisuudessa nämä oli vielä ihanemmat. Tykkäsin ihan hirveesti siitä mitä se evelinen 269 teki tuolle harmaalle!




Liian vähän, sopivasti vai liian överit?

8 kommenttia:

Ine kirjoitti...

Sopivasti tottakai :D Kyllä kynsien pitää erottua!

Noora kirjoitti...

Kyllä! Ei mitään yliövereitä, vaan just hyvä. <3 Haastoin siutki ku oli parilla haasteella minuu viskattu, tee ne! >8DD

PaRaDeaD kirjoitti...

Meninpäs haastamaan sut! :)
http://paranails.blogspot.com/2011/10/kynnet-ja-haasteet.html

Petra kirjoitti...

Ine: Kiva kuulla! :D
Norppa:Hyvä! Ja minäpäs teen! :D Toi mitä kirjotan Paradeadille niin koskee myös sit sua. :D
Paradead: Jotenkin piristi päivää tulla haastetuksi, tiedä sitten miksi, mutta kuitennii kiitosta siitä! :) Ekat haasteet kuitenki ja sillee..

Elli kirjoitti...

Ihanat! Noi valkoset pisteet sopii noihin tosi hyvin, vau! :-)

Petra! kirjoitti...

Kiitoos! :)

shiny kirjoitti...

Mun mielestä just hienot:) Tykkään noista isoista strasseista ja kultaketjusta.

Petra! kirjoitti...

Itennii ihastuin vähän noihin isoihin strasseihin ja ketjuun, jotenki ne sopi vaan yhteen ku intiaani kanoottiin. :)