20110419

Kaverille kans pt.2

Muistanette kun puhuin joku pari päivää sitten ruoanlaittoiltamasta kavereiden kesken? Ja siitä kuinka päädyttiin lakkaamaan kynsiä? Milja pyysi mua lakkaamaan kyntensä silloin, joten minähän lakkasin. Itse en valinnut värejä, se oli Miljan heiniä ja varsin söpsäkkään väriyhdistelmään hän päätyikin. Mulla oli vaan pienet paineet miten saisin ne näyttämään yhtä kivalle kynsissä, kuin purkeissa. Onnistuin mielestäni ihan kiitettävästi, ainakin Milja oli tyytyväinen. Ainoa asia joka itseäni häiritsee on oikeastaan kuplat mitä kynsiin muodostui viimeisten päällyslakkojeni käytöstä. :(




20110418

Green da ling

Lakkasin tällaset vihreet kynnet tällä kertaa. Ostin eilen muuten uusia lakkoja, ne tulee esittelyyn varmaankin melko piakkoin.




20110416

Enstemmäiset konadoinnit

Vietettiin kavereiden kanssa pitkästä aikaa eilen perinteen mukaan ruoanlaittoa. Kuitenkin kaikki (paitsi ainut poika) päätyi jossain vaiheessa lakkaamaan kynsiään. Lotalla oli konadointi tavarat mukana ja sitten päädyin itsekin kokeilemaan niitä, ensimmäistä kertaa elämässäni. Se oli hullun kivaa puuhastelua, rupes himottaa itsekkin ostaa ne. Ihan ekassa leimauksessa olin aivan liian hidas ja en kerennyt saada kuviota leimasimelle, mutta pääsin siitä sitten oikeaan vauhtiin. Vasemman käden etu- ja keskisormelle ei kohdistaminen oikein toiminut, mutta muuten olen erittäin tyytyväinen tulokseen ja itseeni, oikea käsi kuitenkin onnistui melkein niin hyvin kuin vaan voi mennä, ainakin aloittelijalla.. Lisäksi eilen kolahti postiluukusta uusi timanttihyrrä. Aikaisemmat timanttini ovat 1,5mm kun taas nämä hieman suurempia 2mm. Jee oli myös hyvää pitsaa mitä tehtiin.



Tässä värit kuten todellisuudessa.

Oikeaan käteen onnistui leimaaminen jo paremmin.



Vasemmalla 2mm timantti, oikealla 1.5mm

Uudet ja vanhat timantit, alla uudet


Lakat olivat elfin Fuchsia, Minersin marshmallow, sekä lakkapurkkikuvasta puuttuva elfin twinkle.

Hyvää päivän jatkoa kaikille! :)

20110415

Valuma

Valuma kynnet oli pakko tehdä törmättyäni jossain blogissa ehkä kuukauden sisään moiset. Olivat niin söppänät että oli pakko koittaa itsekkin. Pistin alle Wild and Crazyn Montanaa sen päälle e.l.f.in Twinkleä ja valumat tein e.l.f.in Fuchsialla.



20110413

Metal Madness

Halusin ottaa testiin viimeisen testaamattoman lakan niistä joita ostin. Eli vuoroon pääsi e.l.f.in metal madness. Se näytti niin kivalle kynnellä että en halunnut siihen ruveta päälle nyt pläräämään mitää kummallisempaa, joten pidin kynnet simppeleinä. En kuitenkaan voinut olla lisäämättä niihin mitään, joten pistin parit timantit jokaiseen kynteen. En olisi uskonut että tykästyn näin kovasti kynsiin, joissa ei ole lähestulkoon mitään.




Lisää kuvateksti

20110412

Pinkkiranskis

En ole tehnyt aikoihin ranskalaista lakkausta mutta nyt sen päätin tehdä. Tää taitanee olla jo melko kulunut idea, mutta tenpä silti tällaset. Kuvat hyppäs totaaliseen solmuun ilman mun toiveita, enkä saa niitä millään oikaistua, joten ne jääköön nyt näin.. Pahoittelen sotkuisuutta..
Käytetyt lakat:
- Maybelline Colorama pinkki (etiketti puuttuu)
- e.l.f. Twinkle
- Depend Art Liner hopia
- e.l.f. mattalakka (vain pinkin osion päällä)





Huomatkaa myös päivän aikaisemmat postaukset!

--edit--
Sain kuvien solmuja vähän suoristettua, toiminee nyt vähän paremmin. Etenkin kun aikasemmin joitakin kuvia oli kaksin kappalein, pidän bloggerin kuvanlisäysohjelmasta<3

Arvonta Ripaus Väriä -blogissa

Hei ajattelin vinkata arvonnasta, hyvät palkinnot luvassa!



Klikkaa kuvaa ja pääset arvontaan.